Poliittinen elämä on hetkeksi seisahtunut; eduskunta on aloittanut ansaitun kesäloman (really? ehkä niin) ja eduskuntatalon ilma tuulettuu samalla raikkaammaksi. Kevään ja alkukesän poliittiset sählingit ovat takanapäin ja lomien loputtua tullaan mielenkiinnolla odottamaan Suomen hallituksen ratkaisuja Venäjän puutulli-asiassa. Väyrysen ehdottama höljä rankaisumenetelmä puutullimaksujen kustantamiseksi on naiivi, toisaalta sellainen reaktio on ymmärrettävä; yhtä naiivi on tapa jolla Venäjää kohdellaan politiikan parketeilla. Kuinka sen on mahdollista toimia vastoin sääntöjä kun Suomen ei ole? Onko tässä haisteltavissa kuitenkin sen suurmaa-aseman aikaansaamaa pelkoa jokaisella rintamalla? Väyrysen ehdottama kostolinja on perusteeton, jotenkin tuntuu, että myös itänaapurissa osattaisiin pelata sitä peliä.

Kuinka käy suomalaisten metsäyhtiöiden? Mahdolliset puutullit itärajalla lisäävät painetta hakata kotimaista metsää raaka-aineeksi; miten Vihreät suhtautuvat siihen? Olisiko siinä mahdollisuus Kemijärveläisille? Mitä se tarkoittaa metsäyhtiöille? Kasvaako niiden tuotanto vai leikkaantuuko se entisestään? Mitä tapahtuu jos Venäjän pyrkimys saada ulkomaiset metsäyhtiöt sijoittamaan tuotantoaan rajojensa sisäpuolelle toteutuu, jos jostakin syystä suurmaa-asema puree (kuten yleensä tapahtuu)?

Entä inflaatio? Sen kasvupaine on suuri, eikä se ole kenellekään yllätys. Samaan aikaan kun keskitytään sen torjumiseen kiinnitetään huomiota myös biopolttoaineiden kehittämiseen joka eittämättä tulee nostamaan ruoan hintaa entisestään. Inflaatio ja ruoan hinnan korottuminen kuulostaa pahalta samassa lauseessa. 

Suurimmat kulutusmaat, Yhdysvallat etunenässä, on saatava ymmärtämään myös kestävän kierrätyksen merkitys ja heiltä on odotettava suhteellisuudentajun aikaansaamaa vihreää ajattelua; jatkuvasti paheneva ilmastonmuutos vaikuttaa ruoan hintaan, ja nyt kun siitä oman vastuunsa kantaa biodiesel ym. vihreää ajattelutapaa edistävät asiat, on "tölkkiyhteiskunnat" saatava ymmärtämään jalanjälkiensä suuruus.

Kohta alkavat Pekingin olympialaiset saavat ajattelemaan niiden tärkeyttä; mikä asema olympialaisilla nykypäivän dopingin sävyttämässä urheiluideologiassa oikein on ja minkälaisella moraalilla voidaan läpikäydä kisoja, kun ympäri maailmaa edelleen on "leipää ja sirkushuveja kansalle" -asetelmasta kärsiviä ihmisiä omilla areenoillaan taistelemassa leijonia vastaan? Kuinka perusteltua sellainen moraali on? Ymmärrän olympialaisten tuoman hetkellisen ajatuskatkon arkisiin ongelmiin, mutta kun samaan aikaan olisi ratkaistavana asioita, jotka asettavat tuollaisten ajatusten turvapaikan omituiseen valoon; Betancourt vihdoin vapautui kuuden vuoden panttivankeudestaan, hänen helvettinsä toki jatkuu vielä pitkään jos ei koko loppuelämän ajan, ja syy miksi hän vapautui oli hänestä maksetut lunnasrahat. Hiukan ihmetyttää miksei lunnasrahoja maksettu vaikkapa kahden vuoden vankeuden jälkeen, miksi ne suostuttiin maksamaan vasta nyt? Kaikelle on olemassa, eikö niin? Miten ihmeessä tällaista voi ylipäätään tapahtua maailmassa, jossa kohta seurataan innolla puhtaan urheilun ja inhimillisyyden puolesta puhuvaa olympia-aatetta?

Älkää käsittäkö väärin; olen innokas penkkiurheilija, mutta vielä innokkaampi ihmettelijä.

Vasta taannoin huomasin ja muistin, että Renny Harlin on tehnyt comebackin Hollywoodiin uudella elokuvallaan Cleaner, joka kertoo miehestä joka siivoaa rikospaikkoja. Mikähän siinä on, että Samuel L. Jackson on niin cool? Peter Franzén ei ole niin cool, mutta pienokaisen osan hänkin on onnistunut saamaan elokuvasta ja tottakai myös Harlin muistaa syntymämaataan pienellä ulostulolla; sellaisiahan hän on viljellyt kaiketi jokaisessa elokuvassaan. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka löytää Cleanerista välähdyksen Finskiä.

sin
ini en

en löydä sin
ua minä
tuu vas
taan sin
ne eivät

neivät

Ennusteiden mukaan tänään on tämän juhannuksen lämpimin päivä. On siis mentävä ulos ja nautittava siitä ja tämähän tarkoittaa hyvän romaanin lukemista parvekkeella lepolassen (onko oikeammin Lepo-Lassen?) kainalossa.

Koska aikataulullisista syistä, ja hiukan lompakollisistakin, tämän lomakauden matkat suuntautuvat vain kotimaahan on matkantekemiseen otettava käyttöön taas se perinteinen ja halpa keino: nojatuolimatka kuumaan ja kosteaan kirjalliseen maailmaan. Valitettavasti suomalainen kirjallisuus ei ole kovinkaan eksoottista.

Paitsi Juha Itkosen romaani Kohti, joka meikäläisellä on juuri kesken. Siinä kyetään onnistuneesti tuomaan hiukan runollisuutta jo aikalailla puhkikaluttuun tsunami-aiheeseen. Romaanin yhtenä miljöönä on kuuma ja kostea Thaimaa.
Mainittakoon, että Itkosen lause herättää allekirjoittaneessa ylimääräistä ihastusta. Ainakaan se ei ole tylsää.

Huomisesta alkaen neonvaloja on mahdollista havaita keski-Suomen yössä koko viikonlopun, varsinkin kun sääennusteessa luvattiin ohutta yläpilveä ja aivotkin on jätetty narikkaan.

Missä kulkee Matti Vanhasen moraali? Haluan uskoa, että hänellä sellainen on, mutta millainen - siihen en ota kantaa. Missä kulkee vaalirahaa vastaanottaneiden moraali? Maksettujen taksien takapenkeillä.

Nyt viimein on paljastunut, että Vanhanen on ollut järjestelemässä Merikukka Forsiukselle vaalirahaa omiin nimiinsä. Aiemmin tätä Vanhaselta kysyttäessä hän ei ottanut kantaa ko. asiaan.
Hiukan kummastuttaa kansan ja opposition melko vaisu ja hiljainen asenne ja reagointi ko. vaalirahajupakkaan. Onneksemme oppositiossa on kuitenkin yksi luottojyrähtelijä. Järisyttävän suurta taikapalloa ei tarvitse olla voidakseen yhtyä oppositiojohtaja Heinäluoman mielipiteisiin siitä, että Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksellä on ollut vahva tarkoitus merkittäviä vaalirahoja jakamalla saada Suomeen porvarihallitus. Kansanvaali -periaatteeseen nojaten tässä kohtaa mennään eettisesti mielestäni erittäin alhaalla. Mielenkiintoinen kysymys todella on se, kuinka suuresti KMS -yhdistys on välillisesti ollut tekemässä nykyhallitusta. Lähes yhtä mielenkiintoinen on Keskustan reaktio televisiomainonnasta vetäytymiseen.

Palatakseni kuitenkin tämän kirjoituksen ensimmäiseen kysymykseen, haluaisinkin heittää ilmoille seuraavanlaisen utelun: kuka luottaa pääministeri Vanhasen sanomisiin, kun jonkin sortin kohinaa seuraavan kerran osuu hänen kohdallensa? Ja jos jokin on varmaa, niin se, että kohinaa tulee olemaan, sillä siinä pääministerimme on kunnostautunut erittäin hyvin. Nauttiiko Vanhanen todella kansan luottamusta? Entä puolueen? Miksi?

On myös ihmeteltävä sitä kuinka, varsinkin tähän hetkeen verraten, nykyhallituksen kompastellessa railakkaasti, helposti Kanerva sai potkut ulkoministerin pallilta. Henkilökohtaisesti luotan tällä hetkellä enemmän Kanervaan kuin Vanhaseen. Ilmeisesti nyt on kuitenkin niin, että sitä mukaa kun eduskunnan ikkunoiden takaa paljastuu lisää Vanhasen töpeksintää hän ei joudu minkäänlaiseen vastuuseen teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Yhden ainoan merkittävästi hyvän asian hallitus on saanut aikaan, senkin hiukan vahingossa tosin; Stubbin. On nostettava hattua nykyiselle ulkoministerille siitä, kuinka selväjärkisesti ja rohkeasti hän on onnistunut sopeutumaan eduskunnan sisäiseen yhteiskuntaan; varsinkin kun ko. paikassa näyttää vallitsevan täysin omanlaisensa ja ulkomaailmasta eriävät eettiset ja moraaliset arvot.

Pikkuisen hiipii mieleen kuva, että jos eduskuntatalon ikkunoihin löisi kalterit kiinni, niin niiden seinien sisäisen moraalin ymmärtäisi paljon paremmin, kuitenkin sillä erotuksella niihin paikkoihin missä myös on kalterit ikkunoissa, että eduskuntataloon ei jouduta, sinne päästään, ja että toisaalta vankiloissa pyritään kasvattamaan omaa moraalia kun taas eduskuntatalossa sen ulkopuolella olevien. Tässä yhteydessä ainut mieleentuleva yhteinen nimittäjä näillä on tuomio. Palkat ovatkin sitten ihan eriarvoisia.

Eduskuntatalossa on erittäin törkeästi tarkoituksellisesti rikottu lakia. Siitä täytyy seurata jotakin, vaikka sanktioita ei olekaan määrätty.

Sitten palaan löyhästi vielä aiemmin kritisoimaani Kirjailijaliitto -asiaan ja Jarkko Tonttiin, joka melko kovin sanoin kritisoi Kata Kärkkäistä kirjailijana nimittäen tätä "viihdeheitukaksi", jos nyt oikein muistan, tuoden samalla julki, ettei Kärkkäisen tyylisiä viihdekirjailijoita haluta Kirjailijaliittoon.

Nyt olisi erittäin oiva paikka allekirjoittaneelle selventää termiä "viihdekirjallisuus". Olkaa ystävällisiä.
Sillä luettuani Jarkko Tontin Luokkakokous -romaanin en kyennyt löytämään siitä edes pientä hitusta sivistyksellisyyttä, vaan lähinnä hiukan raa'an klassisen ja kliseisen kolmiodraaman vailla sen suurempia kaunokirjallisia ansioita. Ja jos termeillä haluamme pelleillä, ja miksi emme haluaisi, niin "taideromaanin" piirteitä siitä ei löydä vaikka kuinka yritin etsiä, rakenteellisesti ja kielellisesti se on hyvin tavanomainen.
Luokkakokous ei missään nimessä ole huono romaani, sillä se on viihdyttävä. Siinä vain ei ole mitään ihmeellistä, jos ei oteta huomioon romaanin melko mielenkiintoisia henkilöhahmoja, varsinkin romaanin erästä yli kolmekymppistä päähenkilöä joka onnistuu olemaan menestyvä mies bisneselämässä viisitoistavuotiaan aivoilla ja mielellä. Kaikki kunnia murkkuikäisille.

Mitkä sitten ovat ne ansiot joilla Tontin Luokkakokous kohoaa Kata Kärkkäisen romaaneista? Ne ansiot, jotka ovat saaneet Tontin Kirjailijaliittoon, mutta Kärkkäisen jättäneet sen ulkopuolelle. Yksi runokokoelma ja ilmeisen hyvä suositukset, niinkö?

Katsoin juuri sivistyssanakirjasta selitteen sanalle "korruptio". Selite oli lyhyt ja ytimekäs: "vaaliraha".

Helsingin Sanomat, tuo aamuinen postiluukun kolisuttaja, eteisen mattoon räjähtävä, uutisoi tänään melko suuresti, again, vaalirahajupakkaa. Ja toki yleisin kysymys aiheesta on: onko tämä korruptiota vai ei?

On mukavaa, kun täällä blogimaailmassa voi esittää kysymyksen ja hetiperään itse vastata siihen. Keskustelutilanteessa sellainen olisi epäkohteliasta.

Vastaan siis itse ensin. Hesari haastatteli toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäkeä, joka lehden mukaan päätti Kehittyvien maakuntien Suomi -järjestön jakamien vaalirahojen saajista. Kehittyvien maakuntien Suomihan edustaa mm. tällaisia herrasmiehiä: Toivo "Ideaparkki-Topi" Sukari ja Kyösti "Köyhän miehen Stockmann""Tokmanni" Kakkonen.

Jokunen ripsi jäi haastattelusta silmään.
Ensinnäkin motiivi: lehti kirjoittaa, että Yli-Saunamäen mukaan motiivi vaalirahojen jakamiseen oli "elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaaminen, suomalaisten työpaikkojen turvaaminen sekä yrittäjyyden tukeminen. Myös ripaus isänmaallisuutta." 
Eikö tuo kuulosta korruptiolta?

Sen jälkeen katsoin toiselle sivulle jossa on 21 rahoitusilmoitustaan muuttaneen kansanedustajan nimilista.
Nimet jääkööt sikseen, koska kaiken kertoo heidän edustamansa puolueet: näistä kahdestakymmenestäyhdestä yksi on demari ja yksi vasemmistolainen, loput hajaäänin joko kokoomuslaisia tai keskustalaisia. Erikoista, eikö?

Miksi Vanhanen ei tiedä 10000€ vaalirahalahjoituksesta mitään, kuten itse ensin kertoi? Miksi hän jälkikäteen muistikin asian? Entinen ministeri, nykyinen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen ilmoitti saaneensa 5000€ lahjoituksen em. yhdistykseltä ja lisäksi hän kertoi (siteeraan seuraavaksi Hesaria), "että vaalirahoitusilmoituksen jättämisen määräajan jälkeen yhdistys on antanut hänelle toiset 5000€, joka varsinaisesti kuuluu myöhempiin vaalirahoitusilmoituksiin".

Eli Manninen on saanut 5000 euroa vaalirahaa vaalien jälkeen?
En lainkaan ymmärrä tuota logiikkaa. Miten tuo ei olisi lahjontaa?

Huvittavinta on se, että viimepäivien ulostulojen ansiosta ensimmäinen heistä, Timo Kalli, alkaa kohta keräämään sympatiaa asiasta.

Muistuu mieleen taannoinen sairaanhoitajien palkankorotusjupakka, silloin rynnittiin laki alta kuukaudessa (jos oikein muistan) sellaiseksi, että kunta (eli kuntien isoveli) pystyi tarvittaessa velvoittamaan sairaanhoitajat työhön, varsinkin hätätilanteessa.
Tämänpäiväisessä Hesarissa oikeusministeri Tuija Brax vakuuttaa, että vaalirahoituksen uudistamisessa ei ole jarruteltu, päinvastoin "on tehty oikeusministeriön nopeusennätys".
Hesari mukaan Grecon raportti valmistui marraskuun puolivälissä jossa suositeltiin lisäämään puoluerahoituksen avoimuutta.

Miksei Braxilla, ja oikeastaan koko hallituksella, ole nyt mihinkään kiire?

"Abhasia ampui alas kaksi vakoilulennokkia", uutisoi YLEn uutiset netissä.

Asiat ovat aina mittasuhteissa.
Ehkä joidenkin vuosien päästä ampuvat jo lentokoneita.

On se aika vuodesta jolloin työpaikoilla sairaslomat lisääntyvät flunssan (vappu), pitkittyneen flunssan (jääkiekon maailmanmestaruuskisat) ja kroonisen flunssan (kesäloman odotus) vuoksi.

Urheilu on tunkeutunut politiikkaan asti, osaksi ex-urheilijoiden ryntäämisellä edustajistoon, mutta myös puheenaiheissa. Tulevaisuudessa tullaan näkemään jo käynnistyneen kamppailun ratkaisu: valehteleeko Suomen Hiihtoliitto entinen huippuhiihtäjä Marjo Matikainen-Kallström keulakuvanaan vai Nelosen uutisten urheilutoimitus. Mielenkiintoinen kysymys, eikö? Varsinkin kun ajatellaan draaman aiheen osapuolia; Nelosen uutiset ei ole median kaikkein pienimpiä edustajia, uutisoinnillaan se edustaa myös kanavaa ja epäonnistuessaan tässä sahaa oman uskottavuutensa oksan katki. Tuleeko Nelosen uutisista uusi Viihdeuutiset? Vai nähdäänkö uudelleen ja lopullisesti Suomen hiihtourheilun mäenlasku? Mitä käy niille maaseudun ja kaupunkien kilpahiihdon ystäville jotka menettävät luottamuksensa lopullisesti suomalaiseen kilpahiihtoon ja sen historiaan tuomat kannukset? Fakta on kuitenkin se, että niistä urheilumuistoista jotka ovat suomalaisia vuosien varrella suurimmin lämmittäneet ovat hiihtoon liittyviä. Hiihto on suomalaisen talviurheilun toinen jalka; mäkihyppy on se toinen. Entä mitä tämän tapahduttua käy Matikainen-Kallströmin kansanedustajuudelle ja mitä mieltä on Juha Mieto?

Entä kuinka käy Leijonien? Allekirjoittanutta hiukan ihmetyttää ja ärsyttää tapa, jolla suomalaisia NHL-jääkiekkoilijoita kohdellaan Suomen jääkiekkomaajoukkueen johdon toimesta. Tähän kiinnitti hyvin huomiota myös YLE Urheilun jääkiekkoasiantuntija Alpo Suhonen; joka mainitsi, että tällä hetkellä Suomen jääkiekkomaajoukkueessa vallitsee ns.tähtipelaajakultti, mikä siis tarkoittaa sitä, että "parhaat pelaajat" pelaavat niin paljon kuin tahtovat ja jaksavat ja niin kuin haluavat. Kentällä tämän voi huomata siitä, että suomalaisten ylivoimakuvio koostuu viidestä NHL-hyökkääjästä joista ketään ei kiinnosta puolustaminen, esimerkkinä kaikkien tuntema unelmavävy Teemu Selänne joka lopetti puolustamisen jo juniorivuosina.

Mutta miten määritellään "parhaat pelaajat", joista maajoukkueen päävalmentaja Doug Sheddenkin puhuu all the time. Teemu Selänne, Saku Koivu, Ville Peltonen, Olli Jokinen, Mikko Koivu, Jussi Jokinen: näistä vain Mikko Koivu on onnistunut. Viime pelissä Latviaa vastaan Suomen maaleista vastasi Antti Pihlström ja Niko Kapanen, jotka kumpikaan eivät ole Suomen kahdessa ensimmäisessä ketjussa, vaan niissä perimmäisissä. Kahden ensimmäisen ketjun tarkoitus on olla hyökkäysvoittoisia ja kolmannen ja neljännen ketjun on tarkoitus ansioitua lähinnä puolustuspäässä; niille maalit ovat vain bonareita.
Minkä vuoksi ollaan valmiita odottamaan päivätolkulla, melko lyhykäisen turnauksen aikana kuitenkin, Teemu Selänteen vastausta siitä, kiinnostaako häntä MM-kisat vai ei? Eikö tuollainen mene jo hiukan yli hilseen, varsinkin kun Selänteen harkittua tarpeeksi kauan, hän saapuu joukkueeseen ja otetaan vastaan kuin laupias samarialainen. Teemu Selänne, tuo kaikkien hyväntekijöiden esi-isä, Lastenklinikan kummi, jonka yksi harrastuksista on autojen kerääminen. Aivan, autojen kerääminen.
Tähän pienenä lupauksena tulevaisuudesta: jos ikinä onnistun hankkimaan niin paljon rahaa itselleni, että voin ilmoittaa harrastuksekseni autojen keräilyn, lupaan ilmoittautua Lastenklinikan kummiksi. Ja tottakai samalla lupaan ystävällisesti vierailla lapsipotilaiden luona hymyilemässä, hyvähän minun on kun olen terve heihin verrattuna, ja ehkä jopa kirjoittaa heille nimikirjoituksia ja lahjoittaa nallet ja tietsikat; ainahan voin myydä yhden autoistani.

Jatkuvasti puhutaan tarpeesta kehittää suomalaista jääkiekkoa, viedä sitä eteenpäin ja saada nykyinen surkea junioritilanne parantumaan. Parantuuko tilanne nuoleskelemalla kiekkotähtiä avaamalla heille ovet maajoukkueeseen aina heidän tahtoessaan niin? Milloin suomalaisille junioreille annetaan mahdollisuus loistaa? Silloinko kun he pääsevät pelaamaan Moskovan Euro Hockey Tourin turnaukseen tietäen jo siinä vaiheessa, ettei MM-kisoihin ole mahdollisuutta päästä, ja seurajoukkueen kausi on pahasti kesken ja tavoitteet päällimmäisinä; seurajoukkue kun on heidän palkanmaksajansa. Syntyikö kuuluisa Tupu-Hupu-Lupu -ketju NHL-pelaajista? Ei.

Aina voidaan tietysti vetäytyä YLEn kommentaattorin Sinuhe (liekö vanhemmat olleet Waltarin ihailijoita) Wallinheimon selittelevän selityksen taakse: "nämä ovat tiukkoja, vaikeita pelejä". Tämän selityksen Sinkulta saa kun häneltä ihmettelee syytä siihen miksi Suomi voittaa jääkiekossa Norjan jatkoajalla ja Latvian tuskaisesti maalilla.

Olen melko varma, että kotimaan liigapelaajillakin olisi jääkiekkomaajoukkueemme saavuttanut ainakin yhä hyvät tulokset em. peleistä. Tai sitten Suomen jääkiekon taso on huimasti laskenut ja Norjan ja Latvian noussut. Tai sitten Selänteen motivaatio ei sittenkään riitä. Motivaatiosta tulee mieleen eräs huippumaalivahtimme, joka muistaakseni kieltäytyi jokunen vuosi sitten maajoukkuetehtävistä vedoten syyhyn joka painavuudellaan vetää kaikki hiljaiseksi. Hän ei voinut tulla kisoihin koska hänen täytyi ostaa talo.

Toivottavasti joukkueemme tähtineen menestyy heiltä odotetulla tavalla: mitali. Jos annetaan syy odottaa jotakin, on vastattava odotuksiin.

kaksinaiset,

naimaut

Toivottavasti Marko Hautala ei pahastu, että lainaan hänen bloginsa otsikkoa oman blogini otsikoksi. Se on mainio.
Linkki hänen blogiinsa löytyy tuolta vasemmalta <-.

Niin, jatkan tässä hänen lanseeraamaansa (kauheasti vokaaleita) teemaa "Kehutaan nyt muitakin" jonka tarkoitus on välillä kehua muitakin sen sijaan, että mainostaisi blogissaan vain itseään. Vaikken, ainakaan omasta mielestäni, kehukaan niin paljon itseäni niin siltikin se omakehu täällä haisee joten käytän oman hetkeni tällä kertaa Tiina Raevaaraan ja hänen novelliinsa Sudenkorento. Novelli on ilmestynyt Usvassa ja siihen linkin löytää Tiinan blogista, ja linkin Tiinan blogiin löytää myös tuolta vasemmalta <-.
Novelli on luontokuvaukseltaan verraton ja ainakin minä hämmästelin suuresti kaikkien niiden korentojen äärellä. Kaiken lisäksi juuri Kafkaa lukeneena tunsin jollakin lailla palaavani kotiin.

Lopuksi vielä mainittakoon, että kumpaiseltakin ilmestyy romaani myöhemmin tänä vuonna.